Toiset Myrtit-sukat putosivat puikoilta jo reilu viikko sitten.
Lankana 7-veljestä ja 3mm bambupuikoilla neulottu.
Kävin Helsingissä parin päivän koulutuksessa omaan työhön liittyen. Paljon en kerennyt kauppoja kierrellä, mutta sen verran illalla lähdin liikenteeseen, että kävin Oulukylässä Lankamaailmassa.
Siellä tuli valinnanvaikeus lankojen suhteen. Muutaman kerän kuitenkin ostin, joita olin jo aikaisemmin ajatellut ja toisen sukissa ihastellut.
Vielä en ole aloittanut sukkia kyseisistä langoista, mutta ehkä viikonloppuna joku niistä pääsee puikoille. Samalla kun kävimme syömässä, täytyi ihan vähän kurkistaa messuhallin puolelle. Siellä alkoi samaan aikaan nimittäin venenäyttely, kyllä oli komeita veneitä.
Muutenkin oli jo kevään tuntua ilmassa, jo silloin ja nyt vielä enemmän, kun lämpötilat ulkona ovat koko ajan plussan puolella. Tikka on päristellyt jo pari viikkoa ja tintitkin alkavat viritellä titityytä.
Tässä välissä välipalana tein pari uutta tiskirättiä kevään vihreällä värillä.
Lankana Novitan puuvilla-bambu ja 3 mm bambupuikoilla neulottu.
Tein nämä samoilla malleilla, kuin aikaisemminkin. Täällä postauksessa on ohje toiseen ja täällä postauksessa toiseen malliin.
Nyt puikoilla kuopuksen pyynnöstä nilkkavillasukat. Siitä kuvaa seuraavan kerran.
Mukavaa hiihtolomaa kaikille!
- Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
- kun hanki on hohtava alla,
- kun taivas kirkasna kaareutuu -
- mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu,
- tuul' ulvovi, polku on ummessa
- ja tuisku on taivahalla.
- Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
- kun ystävä häll' on myötä,
- kun latu on aukaistu edessään -
- mut parempi hiihdellä yksinään,
- tiens' itse aukaista itselleen
- ja yksin uhmata yötä.
- Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
- kun tietty on matkan määrä,
- kun liesi viittovi lämpöinen, -
- mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,
- joka outoja onnen vaiheita käy
- eikä tiedä, miss' oikea, väärä.
- Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
- kun riemu on rinnassansa,
- kun toivo säihkyvi soihtuna yöss' -
- mut käypä se laatuun hiihtää myös
- hiki otsalla, suurissa suruissa
- ja kuolema kupeellansa.
- Eino Leino