Eilen emäntä alkoi aamusta touhuamaan, vaikka kaikki muut vielä nukkuivat. Hiirenhiljaa otti taas jauhoja esille ja alkoi taikinaa tekemään. Seurasin sivusta tarkkana, kun hän sitten nosti puurokattilan pöytään ja alkoi kaulitsemaan taikinasta läpysköitä. Niiden päälle hän laittoi sitä puuroa ja sitten rypytti reunat ylös.
Piti käydä hieman tarkastelemassa lähempää, miten ihmeessä se emäntä oikein tekee ne. Puuro oli hyvää, vaikka kylmää, mutta taikina ei maistunut oikein millekään. Mitäköhän näistä oikein tulee....
Sitten ne laitettiin pellille ja hurjan kuumaan uuniin.
Tässä ne on sitten valmiina ja voin kertoa, että olivat kyllä hyviä, kun hieman maistelin reunasta *tirsk*. Tässä teillekin ohje:
Gluteiiniton karjalanpiirakka
kuoritaikina: 4 dl vettä
3dl semper karkeajauhoseos
3dl jyttejauhoja
1,5 tl suolaa
3 rkl öljyä
puuro: 2 l vettä
3dl riisiä
lopuksi suolaa
Valmista ensin täyte.
Sekoita kylmään veteen öljy, suola ja jauhot puuhaarukalla. Vaivaa taikina kiinteäksi.
Tee ensin pieniä kakkaroita, kaulitse, levitä puuro ja rypytä.
Paista 275-300 astetta n. 15 minuuttia. Nauti.
Sitten emäntä paistoi vielä suklaakakun, samalla ohjeella kuin aikaisemminkin, ihana tuoksu ja makukin oli herkullinen... *tirsk*
Illalla emäntä kaivoi taas niitä kauniita papereita esille ja alkoi laittamaan pieniä juttuja kääreisiin. Kirjoitteli niihin nimet päälle ja laittoi erilaisiin kasseihin ja vaikka kävin tarkistamassa, mielestäni missään ei lukenut Topi *huoh*. Mutta en kerro mitä niissä luki... *tirsk*
Huomenna tuodaan kuulema kuusi sisälle ja tehdään loput joulun askareet. Hei huomiseen!
Pikku peikko, takkutukka,
pitkä häntä, risa sukka.
Istuu itkee kannon päässä,
kaikki varpaat aivan jäässä.
Tuli tonttu, parsi sukan,
selvitteli takkutukan.
Auttoi päälle villatakin,
pisti päähän tonttulakin.
Pikku peikko tupsutukka,
pitkä häntä siisti sukka.
Istuu nauraa kannon päässä.
Eipä ole enää varpaat jäässä.
pitkä häntä, risa sukka.
Istuu itkee kannon päässä,
kaikki varpaat aivan jäässä.
Tuli tonttu, parsi sukan,
selvitteli takkutukan.
Auttoi päälle villatakin,
pisti päähän tonttulakin.
Pikku peikko tupsutukka,
pitkä häntä siisti sukka.
Istuu nauraa kannon päässä.
Eipä ole enää varpaat jäässä.
Tuhat tiukua hännässään
lähti peikko, tuo joulua etsimään.
Suuri toivomus rinnassaan
kulki metsään, hämärään.
lähti peikko, tuo joulua etsimään.
Suuri toivomus rinnassaan
kulki metsään, hämärään.
Painoi posken, lumeen pehmeään
mikä taika siitä syntyikään,
valo syttyi pimeään
tuoden lämmön sisimpään.
mikä taika siitä syntyikään,
valo syttyi pimeään
tuoden lämmön sisimpään.
Tuhat tiukua hännässään
peikko, onnen hehkussaan
sai hangen kimaltamaan
löysi näin, Joulun onnenmaan.
peikko, onnen hehkussaan
sai hangen kimaltamaan
löysi näin, Joulun onnenmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti