Minun teki mieli tehdä vielä muutamat jouluiset korvakorut lisää. Naapurikaupungissa on askartelukauppa Askaretta, jossa nimensä mukaisesti on vaikka mitä kivaa askarteluun liittyvää. Pyysin esikoistani käymään marraskuussa siellä, kun olivat ystävänsä kanssa sielläpäin käymässä. Myös itse "piipahdin" (meni tunti kuin siivillä... :)) siellä eräänä lauantaina.
Tässä näperreltynä hieman mitä tarttui tyttären mukaan pyynnöstäni.
Tarvikkeina näihin korvakoruihin tarvitset jouluisia riipuksia ja kelloja, korupiikkejä, välirenkaita ja korviskoukkuja. Sekä tietysti erilaisia pihtejä metallin taivuttamiseen sekä sivuleikkurit.
Nyt on taas jouluisia korvakoruja, mitä voi vaihdella fiiliksen mukaan.
Kilistellen huomiseen!
Kolme yötä jouluun on,
laskin aivan itse eilen,
kun näin silmät tonttusen.
Kynttilätkin loistaa taas, ikkunoista katsellaan,
kun lunta hiljaa putoaa.
Iltasella rakensin mä pienen seimen huoneessain,
kun löysin vanhan pahvilaatikon.
Pöydään ääreen nukahdin ja vuoteeseen mut kannettiin,
kun unta näin; Nyt joulu tullut on!
Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen,
kun näin silmät tonttusen.
Leivotaan ja siivotaan, kuusikin jo sulaa saa,
kun kolme yötä enää on!
kun näin silmät tonttusen.
Kynttilätkin loistaa taas, ikkunoista katsellaan,
kun lunta hiljaa putoaa.
Iltasella rakensin mä pienen seimen huoneessain,
kun löysin vanhan pahvilaatikon.
Pöydään ääreen nukahdin ja vuoteeseen mut kannettiin,
kun unta näin; Nyt joulu tullut on!
Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen,
kun näin silmät tonttusen.
Leivotaan ja siivotaan, kuusikin jo sulaa saa,
kun kolme yötä enää on!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti