Tänään vietetään itsenäisyyspäivää ja toista adventtisunnuntaita. Lunta ei ole meillä näkynyt, silti kovasti halusin tehdä lumilyhdyn.
Huovuttaessani aikaisemmin enkeleitä ja sydämiä tuli mieleeni hieman hassu ajatus, jota tietenkin piti kokeilla.
Siispä toimeen, tarvitset huovutusvillaa, pieniä styroksipalloja, marseill-saippuaa (tai mäntysuopaa), vettä ja kuumaliimaa yhdistämiseen.
Kun käyttää styroksipalloja ja huovuttaa vain sen pintaan, ei tarvitse huovutusvillaa niin paljon. Ja ei muuta kuin pyörittelemään "lumipalloja". Voit toki tehdä vain huovutusvillasta palloja.
Laita pallot kuivumaan pyyhkeen päälle pariksi päiväksi.
Kokoa kuumaliiman avulla lumilyhty. Aivan kuin tekisit oikeaa lumilyhtyä. Itse laitoin alimpaan kerrokseen 10 palloa.
Laita sisälle LED-tuikku tuikkimaan (HUOM! EI OIKEAA TUIKKUA!).
Tuikkien ja pyörähdellen huomiseen!
Tontun tiuku
Tontun tiuku helähtää
pimeässä siellä.
pimeässä siellä.
Minne matka miekkosten
talvisella tiellä?
talvisella tiellä?
Joulu meitä juoksuttaa,
kiirettä nyt riittää.
kiirettä nyt riittää.
Tuotte joulutunnelman,
siitä saamme kiittää.
siitä saamme kiittää.
Sytytämme kynttilät,
pimeän ne poistaa.
pimeän ne poistaa.
Hyvän tahdon terveiset
silmistänne loistaa.
– Ester Ahokainen –
silmistänne loistaa.
– Ester Ahokainen –
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti