maanantai 19. lokakuuta 2015

Ihan koukussa

Heips,
Jämälanka projekti edistyi taas ja onnistui vähenemään kolmella pienellä "möttösellä".
Ruskea ja vaaleanharmaa Novitan 7-veljestä ja kirjava Novitan nostalgia. Sukkien koko on n. 37 ja ehkä nämäkin lämmittävät vielä jonkun jalkoja, vaikken tiedä tällä hetkellä kenen.
Sitten iski innostus hieman koruilla ja niitähän sitten tulikin muutamat.

Parit ovat vielä tulossa, mutta ne sitten seuraavalla kerralla kunhan ovat kokonaan valmiit. Kovassa vauhdissa on myös tulevien joulukorttien suunnittelua ja kaikkea muutakin kivaa... Joulu tulee yllättävän nopsaan :)
Tässä vielä muistoja viime kesältä, kun lahden joutsenet uivat poikasineen. Nähdään taas!

Elämän suuri nautinto on
seistä kumisaappaat jalassa rannassa
katsoa järvelle ja hengittää
alkavan syksyn raikkautta.
Luonto soi
kaikissa väreissään korvissani.
Ilmassa on lähdön tunnelmaa.



lauantai 3. lokakuuta 2015

Puolukkaa ja perussukkaa

Hei,
Viime viikolla tuli käväistyä päivän koulutuksessa Helsingissä. Junamatkalle otin kaapista vanhan Nalle Kukkaketo-kerän mukaani ja perussukat lähtivät alkumatkasta tulemaan.
Viikonloppuna tein sitten valmiiksi. Kuopus kyseli uusia sukkia ja niin nämä sukat päätyivätkin hänen varpaitaan lämmittämään kirjeessä Kuortaneelle.
Lankana Novita Nalle kukkaketo krassi ja 2,5mm bambu-puikoilla tehty. Puolukoitakin tuli vielä hieman kerättyä eikä yhtään hirvikärpästä ollut.
Vanhojen lankojen tuhoaminen jatkui ja seuraavaksi puikoille pääsi violetti Nalle colori. Yhdet sukat olin jo tehnyt siitä kerästä ja nyt tein toiset perussukat itselleni töihin. Kyllä oli riittoisa 150g kerä!
Nämäkin tehty 2,5mm bambu-puikoilla.
Naapurit kävivät Turkissa reissussa ja niinpä pyysin tuomaan pari kerää lankaa, jos sattuisivat lankakaupan ohi kävelemään. No, juttelusta päätellen ko. lankakauppaa oli kyselty, etsitty ja etsitty.
Löytyi kuitenkin, oli aukikin ja niin nämä värikkäät langat pääsevät jossain vaiheessa puikoille.
Kiitos vielä kerran, jos luet tätä!
Muutamat korvikset pitäisi tehdä, mutta niistä varmaan seuraavan kerran.
Värikästä syksyä kaikille!
Syksyinen päivä sarastaa,

sumu laskeutuu maiseman ylle.

Syksyn kauneutta katsella saan,

on aika taas ihailulle.


Kirjavat lehdet lentelee,

ne maasta sijansa löytää.

Niiden suloa katsella saan

ja värien iloista pöytää.


Sumuverho jo hiljaa hälvenee,

jää kosteus ilmaan vielä.

Pisarat maassa helmeilee,

kuin kyyneleet elontiellä.


Pilvenhattarat ylhäällä taivaltaa,

ne etsivät toinen toistaan.

Ne valkolampaina vaeltaa

ja puhtaana taivaalla loistaa.



Syksy on aikaa muutoksen,

niin kaunis on luonto vielä,

Tuon tästä kaikesta kiitoksen,

tänä päivänä maisella tiellä.

-Tuntematon

Sukkia, sukkia

 Heips, Vielä ei ole ollut niin lämmintä, että patiolla olisi tarjennut neuloa. Takatalvi on tuonut tullessaan välillä räntää, vettä ja lunt...