tiistai 21. heinäkuuta 2020

Kollaa ja Simo Häyhä museon vierailulla

Hei,
Kesällä ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, sillä hienoja kulttuurikohteita löytyy läheltäkin. Ja mikäs sen mukavampaa kuin maakuntamatkailu aurinkoisella säällä maisemia ihaillen.
Kollaa ja Simo Häyhän museo on ollut myös "tuolla pitää joskus käydä listalla".
Museo sijaitsee Rautjäven Miettilän kylässä, historiallisella kasarmialueella sen sairastuvassa.
Matkan sinne voi tehdä vanhaa museotietä pitkin tai nopeasti 6-tietä suoraan. Suosittelen ajamaan museotien ainakin toiseen suuntaan, sillä tie on näkemisen arvoinen maisemineen. Tässä linkissä tiestä vähän enemmän tietoa.

 Kollaa ja Simo Häyhä museo
                    
Näyttely oli kahdessa eri kerroksessa ja sisälsi paljon kuvia, karttoja, kirjeitä ja lehtileikkeitä. Alakerran isoimpaa huoneeseen oli koottuna paljon tietoa Simo Häyhästä.


 Yhteen huoneista oli koottuna vanhoja tavaroita 1930-1940 luvuilta.


Yläkerrassa oli keskitetty Kolllaan taisteluihin.


Ulkona pihalla oli Vetaraanimuistomerkki, johon jokainen vierailija sai laittaa viereisestä kivikasasta oman kiven. Rakentaen näin kivimuuria lisää.
Vaikka museo on verraten pieni on se näkemisen arvoinen. Itseäni ainakin käynti sai taas miettimään monia asioita, joita me tänä päivänä pidetään niin itsestäänselvyytenä.

Tässä vielä linkki museon sivuille.

Veteraanivalssi Esko Rahkosen tulkitsemana vielä tähän lopuksi.





perjantai 17. heinäkuuta 2020

Kotimaisemissa

Hei,

Muutama asia kotimaisemissa mitä pitää kesän alussa aina tehdä. Yksi niistä on Jäppilänniemen taidetien ajaminen läpi.
Tänä kesänä kävimme jo kesäkuun  lopulla, vaikka varsinaiset avajaiset olivatkin heinäkuun alussa.
Suurin osa taiteesta olivat kuitenkin jo paikoillaan. Paljon oli vanhoja jo aikaisempina kesinä olleita teoksia, mutta oli jotain uuttakin, tässä pari kuvaa.
Tämä kannattaa ehdottomasti ajaa läpi jos täällä päin sattuu ajelemaan.
Neulomisinnostus on ollut hieman hukassa ja vain parit perussukat ovat valmistuneet.
Vanhoja lankavarastoja tyhjäksi periaatteella nämäkin.
Lankana näissä Kaupunkilanka Koski harmaa, koivupuikot 3mm.
Lankana näissä Novita Nalle Luontopolku ja 2,5mm bambupuikot.
Loma jatkuu ja myös joitakin suunnitelmia lomalle on tehty. Mansikoita ja mustikoita nyt ainakin ja ehkä jotain muutakin, mutta niistä sitten myöhemmin :)
Nauti uusia perunoita ja voita
mansikoita ja makkaroita,
Tee saunaan tuore vasta
varpaat veteen kasta,
Hakkaa liiteriin halkoja
oio nurmikolla jalkoja,
Ihastele poutapilviä
siristele auringossa silmiä,
Haista kesän tuoksut
unohda turhat juoksut,
Muista paljon lekotella
laiturilla elämää hekotella,
Mieti kivoja juttuja
tapaa ystäviä ja tuttuja,
Älä murehdi ötököitä
vietä rauhallisia kesäöitä

torstai 16. heinäkuuta 2020

Kesäloman aluksi Turkuun

Hei,
Kesäloman kunniaksi lähdimme käymään tyttären luona Turussa.
Matkaan lähdimme varhain perjantaiaamuna. Menomatkalla poikkesimme Riihimäen lasimuseossa.
Näyttelyitä oli siellä kolmessa kerroksessa, ensimmäisessä historiaa joka oli tosi mielenkiintoista.
Eipä ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi, kuinka kauan oikeasti lasia on jo valmistettu.




Toisessa kerroksessa oli Ilmiöiden kauneus- Gunnel Nyman ja Dora Jung; Lasia ja tekstiiliä näyttely.
I


Kolmannessa kerroksessa oli Italian lasimuotoilun uudistaja – Paolo Venini näyttely.
Tämä jäi hieman etäiseksi, ehkä olisi pitänyt olla enemmän perehtynyt lasimuoteilun saloihin.
Turussa ilma oli kaunis aurinkoinen ja kävimme kiertämässä vanhaa hautausmaata, joka jäi viime kesänä tekemättä. Siellä lähinnä oli tarkoitus vierailla Jarno Saarisen haudalla.

Lauantaina suuntana oli Naantali. Matkalla sinne kävimme ihastelemassa Härmälän rotkoa.

                                          
Vaikuttava näky, olisi tehnyt mieli kiivetä katsomaan maisemia, mutta vesisade ja väärä pukeutuminen estivät tällä kertaa aikeen.
Valitettavasti koko päivä oli harmaa ja sateinen, joten Naantalissa kiersimme vain pikaisesti vanhaa kaupunkia, satamaa. Vanhassa kirkossa tuli myös piipahdettua.


Ehkä seuraavalla kerralla vielä Kultarannan puutarhakierrokselle ja toki olisihan aurinkoinen Naantali antanut ehkä vielä enemmän katseltavaa.
Kahvilla kävimme aivan ihanassa kavilassa Eriskummallinen.

Sateinen päivä, joten pikainen piipahdus lauantaina vielä Raision Ikeaan. Mitään isompaa ei matkaan tarttunut, korkeintaan jotain ideoita :)
Sunnuntaina lähdimme ajelemaan takaisin kotiin. Pikainen visiitti tyttären luona vietetty. Harmi että ilmat olivat epävakaiset ja moni asia jäi tekemättä, mutta seuraavalla kerralla sitten lisää.
Turkuun on aina kiva tulla :)






Sukkia, sukkia

 Heips, Vielä ei ole ollut niin lämmintä, että patiolla olisi tarjennut neuloa. Takatalvi on tuonut tullessaan välillä räntää, vettä ja lunt...