keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Sukkia, sukkia

 Heips,

Vielä ei ole ollut niin lämmintä, että patiolla olisi tarjennut neuloa. Takatalvi on tuonut tullessaan välillä räntää, vettä ja lunta, mutta jospa ilma pikku hiljaa alkaisi lämpenemään. Pääsiäisenäkin oli kyllä aurinkoista, mutta ei juurikaan lämmintä. Tänään kuului jo kuitenkin peipon laulu eli puoli kuuta peipposesta, vaikkakin päivällä lämpöasteita ei ollut kuin +6. 

Takatalven kunniaksi valmistuivat pinkistä Novitan 7-veljes langasta Jääkukkia Niina Laitisen ohjeella. Sukat on neulottu 3mm koivupuikoilla. Jääkukkia malli löytyy viime vuoden villasukkakalenterista ja Raverlysta.

Sukat tein ystävälle kokoa 42 eli hieman omaan jalkaan isot, mutta saajalleen olivat sopivat. Seuraavaksi puikoille pääsi Kerttu-sukat. Lankana Novitan 7-veljeksestä ja neulottu samoilla 3mm koivupuikoilla.
Tällä mallilla olen tehnyt myös joskus aikaisemmin sukkia ja palauttelin mallin mieleeni. Ohje sukkiin löytyy ilmaiseksi täältä. Mukava malli, helppo muistaa ja muuntaa myös ohuemmalle langalle. 
Siispä seuraavat Kertut neuloinkin Nalle-langalla.
Puikot olivat 2,5mm bambupuikot ja nämäkin kokoa sirot 42. Nämä molemmat sukat tein L koon kaavion mukaan ja näihin ohuempiin lisäsin lisäksi taakse (1 ja 4 puikoille) vielä 2s eli yhteensä 14s/puikko. Terä osassa oli 13s/puikko. 
Seuraavaksi päätin neuloa toisen Novitan Nalle-langan pois. Lanka on Novitan Nalle taika, jota ei enään saa mistään kaupoista. Kirjavat langat ovat siinä mielessä haastellisia, ettei niihin kovinkaan moni pitsikuvio käy. Päätin tehdä sukat vanhan Olga-mallin mukaan, jolla olen tehnyt myös aikaisemmin ainakin yhdet sukat.

Kirjoitan ohjeen tähän vielä ylös:

Nalle langalle luodaan 64s, puikot 2,5-3mmriippuen käsialasta. Alkuun neulotaan aina kaksi kerrosta nurjaa. 

2 takaosasta yhteen, 5 oikein, langankierto, 2 oikein, langankierto, 5 oikein, 2 oikein yhteen. Tätä kerros loppuun. Seuraava kerros oikeaa ilman lisäyksiä/kavennuksia.

Toista mallineuletta ja joka toisella kerroksella pelkkää oikeaa, kunnes varsi on sopivan mittainen. Itse tein suoran varren, vahvistetun kantapään ja leveän nauhakavennuksen kärkeen.

7-veljestä on paksumpaan ja siihen riittää 56s, puikot 3-3,5mm käsialasta riippuen. Alkuun 2 kerrosta nurjaa. 

2 takaosasta yhteen, 4 oikein, langankierto, 2 oikein, langankierto, 4 oikein, 2 oikein yhteen. Tätä kerros loppuun. Seuraava kerros oikeaa ilman lisäyksiä/kavennuksia.

Toista mallineuletta ja joka toisella kerroksella pelkkää oikeaa, kunnes varsi on sopivan mittainen. Voit tehdä ennen kantapäätä resoria muutaman kerroksen jos haluat. Itse en siitä tykkää, joten jätän sen yleensä aina pois. Kantapää on usein vahvistettu ja kärkikavennukset nykyisin leveä nauhakavennus, mutta näitähän voi aina vaihdella mieltymyksen mukaan.

Nyt pitänee laittaa jotain uutta puikoille, katsotaan mitä seuraavaksi keksin :)

Mukavaa kevättä kaikille toivotellen.

Kaiken tämän maailman hälinän keskellä,

tuhansien kaupunkien loputtomassa kiireessä,

pysäytä mielesi, tyhjennä liat ja loat pois.

Istahda ja kuuntele hiljaisuuden kuiskintaa,

sen kiireetöntä soljuntaa ja ikuista rauhaa.

 


torstai 25. maaliskuuta 2021

Sukkia kevääseen

 Heips,

Edellisestä postauksesta on jo aikaa, mutta sukkia on tullut tehtyä tasaiseen tahtiin. Innostus neulomiseen on siis tullut takaisin. Tässä ensin pellavanvärisestä Novitan Nalle-langasta tehdyt Ingel-sukat. Nämä sukat valmistuivat jo helmikuussa.
Malli näihin löytyy ilmaiseksi Ravelrystä täältä. Puikot tutut 2,5mm bambuiset.
Nämä päätyivät ystävälle, sillä kuulin että hän oli jo kuluttanut edelliset puhki. 
Monta kertaa aikaisemmin olen päättänyt, että lankakaappia pitää saada hieman vajenemaan. Tuumasta toimeen ja päätin ottaa sieltä harmaaseen päivään keltaisen kerän ja tehdä siitä Niina Laitisen mallin oljenkorret. Kivat ja nopeasti valmistuvat, sillä tein valkoiset samalla mallilla, jotka oli edellisessä postauksessa. Näitä tulikin sitten tehtyä kahdet kappaleet peräkkäin, kun alkuun pääsi.
Lankana näissä 7-veljestä ja 3mm koivupuikoilla neulottu. Ensimmäiset ylemmät päätyivät esikoisen käyttöön ja alemmat jäävät varmaan omaan jalkaan. Vieläkin jäi keltaista lankaa jäljelle melkein kerän verran, mutta laitetaan se nyt sitten kaappiin odottelemaan uutta projektia.
Sitten puikoille pääsi oranssin värinen 7-veljestä lanka. Tähän otin pitsimallin Novitan yksistä pitsisukista. Ohje kokonaisuudessaan löytyy Novitan sivuilta täältä. Nämä etsivät vielä omistajaa, mutta eiköhän niillekin varpaat löydy niinkuin kaikille sukille aina aikanaan.
Toiset perussukat ovat vanhaa Novitan nalle-lankaa oiskohan kukkaketo ja 2,5mm bambupuikoilla neulottu. Nämä varmaankin jää omaan jalkaan kun olen saanut niin paljon huomautuksia, että omat sukat on rikki.
Sitten ettei liian pirteeksi menisi, niin miehelle ruskeat perussukat lyhyellä varrella. Kaupassa tarttui muutama lankakerä mukaan ja näihin omiin sukkiinsa mies sai valita värin eli se siitä lankakaapin sisällön pienenemisestä :)
Lankana näissä Myhome sukkalanka ja 3mm koivupuikoilla tehty. Varressa 52s terässä pari vähemmän eli 50s.
Kevät tulee sellaista vauhtia ja on ihana seurata kun auringonvalo lisääntyy, linnut laulaa jo ihan kevät sointuja. Kohta pääsee jo neulomaan patiolle, ehkä parin viikon päästä :)
Mukavaa kevään odotusta ja nauttikaa auringosta, lämmöstä ja luonnosta!

Tee yksi ihminen onnelliseksi
joka päivä – vaikkapa vain itsesi.
-Tony Pettito


maanantai 15. helmikuuta 2021

Lapasia ja sukkia pakkasiin

 Heips,

Viime vuoden lopussa en muistanutkaan tehdä postausta kuluneesta vuodesta. No, poikkeuksellinen vuosi ja itsellänikin oli välillä neulomis innostus hieman hukassa. Valmiita töitä en ole siis laskenut, mutta tulihan niitä jonkun verran tehtyä. Vähemmän kuitenkin kuin tavallisesti, mutta jospa se tästä taas pienen tauon jälkeen puikot alkais sauhuamaan.

Loppuvuodesta valmistui kuitenkin pukinkonttiin yhdet Aili-lapaset. Ohje näihin on varmaan linkitetty jossain vanhassa postauksessa, sillä olen tehnyt tällä mallilla aikaisemminkin useat lapaset. 

Lankana 7-veljestä graniitin harmaa ja pinkki, 3mm koivupuikoilla tehty.
Ja alkuvuodesta neuloin 7-veljestä langoista tälläiset turkoosit nilkkasukat. Mallin olin joskus napannut Life with Mari-blogista täältä
Tähän sain kulutettua tuon vajaana olleen turkoosin kerän ja valkoistahan pitää olla aina kaapissa :)
Tammikuussa valmistui sitten parit Aili-lapaset lisää. Pinkki-lanka näissä myhome-lankaa ja musta 7-veljestä.

Keltamustat ovat Novitan keltaista muumitalo-lankaa ja 7-veljestä. Hieman jännitti sillä ensimmäisen kerran sovelsin ohjetta isommaksi miehen käden kokoon. 

Hyvin onnistuivat ja lapaset olivat sopivan kokoiset. Onneksi lankaa olisi ollut toisiinkin lapasiin, jollei koko olisi ollut oikea. 3mm koivupuikoilla totutusti neulottu.
Näistä sain jotenkin sen neulomisinnostuksen takaisin ja parin päivän aikana tein luonnonvaaleat nilkkasukat 7-veljestä langasta.

Ohjeena näissä oli Niina Laitisen viime vuoden sukkakalenterista ohje Oljenkorret. Puikot tutut 3mm koivupuikot.  Ohjetta voi ostaa Raverlystä tai Niina Laitisen omilta sivuilta. 

Nyt puikoilla on Nalle-langasta sukat, mutta niistä lisää myöhemmin. Nauttikaa ystävät kevään auringosta, se lämmittää jo :)

Minun toiveeni sinulle

Että unelmasi kasvavat todeksi,

jaksat uskoa ihmeisiin ja

uskallat vaikka pelottaa.

Että nouset ylös vaikka kompastut,

löydät sen mitä etsitkin ja

nautit elämästäsi tässä ja nyt.

Anna-Mari West

 







Sukkia, sukkia

 Heips, Vielä ei ole ollut niin lämmintä, että patiolla olisi tarjennut neuloa. Takatalvi on tuonut tullessaan välillä räntää, vettä ja lunt...