sunnuntai 5. elokuuta 2018

Hei elokuu!

Heips,
Elokuu alkoi ihan samanlaisena aurinkoisena ja paahtavana kuin oli heinäkuukin.
Sadetta kaipaa niin luonto kuin ihmisetkin. Muualla päin Suomea on jonkin verran satunutkin ja onneksi nyt meilläkin on luonto saanut vettä parina päivänä. Tuntuu, että kaikki marjat kuivaa ja sieniäkään ei ole juurikaan ollut.

Käsitöissä tein miehelleni yhdet tossut hiljattain.
Tossuissa lankana Turun matkalta, Lankamaailmasta ostamani sini-vihreä Schoeller Stahl fortissima color (75% villa ja 25% polyamidia), joka on valmistettu Italiassa. Minulle uusi tuttavuus. Lanka oli mukavan pehmeä neuloa, mutta nähtäväksi jää kuinka sitten kestää kulutusta.
3 mm bambupuikoilla tehty ja lankaa jäi reilusti jäljelle, eli lopusta tulee varmaan jossain vaiheessa sukat.

Yhdet sukat olen myös saanut valmiiksi. Sukkien malli on Niina Laitisen Tähkät.
Lankana pellavanvärinen Novitan Nalle ja 2,5mm kuivupuikoilla tehty. Malli löytyy Ravelrystä ilmaiseksi täältä.
Nautitaan vielä kesäisitä päivistä ja pimenevistä illoista.

Milloinkaan emme kuule toisiamme
niin hyvin
kuin hitaina hiljaisina iltoina,
kun istumme pitkään kaksin
ja kuuntelemme hiljaisuutta.

- Tommy Tabermann


Sukkia, sukkia

 Heips, Vielä ei ole ollut niin lämmintä, että patiolla olisi tarjennut neuloa. Takatalvi on tuonut tullessaan välillä räntää, vettä ja lunt...