sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Varpaat lämpimässä

Heips,
Kun sain edelliset sukat valmiiksi, pyysi mieheni tekemään hänelle uudet ruututossut. Väritoiveita ei ollut, vastauksena kyselyyni oli: "mitä siulla on siellä valmiina varastossa".
Nämä langat sieltä valikoituivat ja sitten silmukoita luomaan.
Näihin tossuihin loin 60 silmukkaa ja neuloin 3 mm 60 cm:n koivuisella pyöröpuikolla. Aikaisemmin olen tehnyt pitkillä puikoilla, mutta nyt kokeilin pyöröpuikkoa. Sillä olikin tosi hyvä ja näppärä tehdä.
Tossuihin ohje löytyy aikaisemmasta postauksesta täältä. Minulla on myös siitä paperinen ohje jostain lehdestä otettuna, mutta tosi hyvässä tallessa. Onneksi löysin vuosia sitten ohjeen myös Arkimamman arkiralli blogista.
Tummempi sininen lanka ei ihan riittänyt molempiin tossuihin, joten täytyi penkoa lisää varastoa ja etsiä mahdollisimman lähelle samaa oleva sävy. Värisävyn eroavaisuus ei haitannut tossujen saajaa, jolta toki asiasta kysyin ensin.
Tossut on nyt valmiina ja käytössä.
FB:n novitaknits ryhmässä oli arvonta sukkien nimestä ja palkintona kuvan ohje sukille sekä langat niihin. Suurempia miettimättä vastasin kyselyyn: "Kevätmorsian". Ja yllätyksekseni minun ehdottama nimi sukille voitti! Parin päivän päästä posti toi kotiovelle paketin ja niin uusi malli pääsi heti puikoille.
Ohje on koukuttava ja haastava yhtäaikaa. Turha kuitenkin ajatella, että katsoisi telkkaria samalla. Jo pelkkä hetkellinen ajatuksen keskeytys, saa helposti menemään paikoitellen mallissa sekaisin ja laskemaan silmukoita taas uudelleen. Toki itselle jo se, että sukat tehdään tosi ohuesta langasta tuo omat haasteet. Ja niinpä myös purkaminen on tullut tutuksi.
Mutta on ihanaa välillä haastaa itseään tekemään jotain uutta ja ei niin helppoa mallia.
Pitää silti varmaankin ottaa työ alle myös jotkut sellaiset sukat, joissa ei tarvitse koko ajan ohjetta katsoa ;)
Teen molempia sukkia yhtäaikaa, niin ei ainakaan jää toinen sukka tekemättä ja kyllä nämä tänä keväänä valmistuu. Hitaasti, mutta varmasti ja ei näillä ole kiire sillä ajatus on, että jäävät itselleni käyttöön.
Ohje löytyy nyt myös uusimmasta Novitan lehdestä kevät 2018, joka ilmestyi 26.1.18.
Mukavia neulontahetkiä sekä kevään odotusta kaikille.




tiistai 9. tammikuuta 2018

Ekat valmiina, tästä se lähtee

Heips,
Tämän vuoden ensimmäiset sukat ovat valmiit. Ne ovat Niina Laitisen 2018 sukkakalenterista tammikuun sukkana olevat twist or not. Ohje niihin löytyy mm. Ravelystä täältä. Olen tehnyt samalla mallilla aikaisemminkin ja niistä on postaus täällä. Silloin tein sukat raitalangalla, joten tällä kertaa halusin tehdä yksivärisellä ja nähdä miltä malli siinä näyttää.
Langaksi valitsin 7-veljestä luonnonvalkoisen ja 3 mm bambupuikot. Nilkassa jätin pois ohjeessa olevat  2 oikein ja 2 nurin kerrokset, sillä en itse pidä niistä.
Kantapään tein vahvistettuna ja teräosaan kavensin niin, että silmukoita oli 46 (varressa 48 silmukkaa).
Malli pääsee mielestäni paremmin esille yksivärisellä langalla. Tämäkin malli on mielestäni helppo ja sopiva vaikka automatkalle tehtäväksi.
Mieheni esitti toiveen uusista tossuista, joten ei muuta kuin sopivia lankoja etsimään :)
Mukavaa alkanutta vuotta kaikille tämän Heli Laaksosen runon myötä


Ot käpy pois kenkäst.
Kaar vesi pois saappaast.
Nost ämpär silmiltäs.
Jua kuppis tyhjäks.
Ol ilone, ol valone, ol pulune.
Älä lait kät sirkkeli.
Älä purot kirvest kintuil.
Älä unohr kotti avaimi.
Älä karot annetui syrämei.

Heli Laaksonen

tiistai 2. tammikuuta 2018

Katsaus loppuvuoteen 2017

Hei,
On aika katsoa taaksepäin ja tarkastella loppuvuoden neulomisia. Tarkoitukseni oli pitää jonkinlaista kirjaa vuoden aikana tehdyistä neulomisista. Varsinainen kirjanpito jäi, mutta äkkiä kun laskeskelin niin valmiiksi tulivat nämä ainakin: 
                                            sukkia 22 paria + 1 pariton
                                            lapasia 2 paria
                                            säärystimiä 2 paria
                                            pipoja 3

Ystävälle joululahjaksi valmistuivat yhdet sukat, jotka kiireessä unohdin kuvata (olivat valmiina aatonaattoona..).
Lankana oli Nalle garden violetti ja tein perussukat, sillä monesti mielestäni pätkävärjätyssä langassa pitsi tai jokin muu kuvio ei tule kauniisti esille.
Olen kuluttanut lankavastoja mm. näihin pieniin sukkiin. Lankana näissä sininen 7-veljestä ja sinikirjava  Novita Nostalgia. Sukat on neulottu tutuilla 3 mm koivupuikoilla, silmukoita 40 ja koko näillä sukilla n. 29. Nämä sukat odottavat vielä sopivia jalkoja :)
Vuoden 2017 Niina Laitisen sukkakalenterista tein lokakuun ohjeena olleen Pits in a row, näihin ohje löytyy täältä. 
Ohjeessa oli lankana käytetty Novitan polarista, minä kaivelin taas lankavarastoja :)
Kaapin kätköistä löysin vanhaa 7-veljestä raitaa ja neuloin 3 mm bambupuikoilla. Malliin olisi ehkä käynyt kuitenkin yksivärinen lanka mielestäni paremmin, täytyy varmaan kokeilla jossain vaiheessa. Malli oli nopea ja kiva neuloa ja siten esimerkiksi mukava matkaneulominen, kun ei tarvitse ohjetta koko ajan lukea.
Joulukuun sukkina samaisessa kalenterissa oli Hento kuiskaus, joihin ohje löytyy täältä.
Lankana näissä oli suosituksena Drops fabel tai Novilan Venla. Päädyin ostamaan Venlaa, kun sitä täältä päin helpoimmin saa. Valmiina kaapissani ei näin ohutta lankaa olekaan (vielä).
Malli oli mielestäni sopivan haastava, josta osansa teki jo ohut lankakin. Ihastuin kovasti malliin ja toisen sukan lopussa, ei tarvinnut ihan joka ohjeriviä tarkastella vaikkakin tarkkana sai kyllä olla. Puikot olivat koivuiset ja 2,5 mm.
Vuoden viimeisiksi sukiksi päätyi salmiakkisukat. Näistä kuva tuli vastaan netissä ja ohjeen löysin satumaisia silmukoita blogista täältä.
Itsellä ei nallea ollut varastossa ja edelleenkin varastoja pitää kuluttaa, niin muutin ohjeen 7-veljekselle.

                                       Salmiakkisukat
Lanka 7-veljestä musta, valkoinen ja punainen, luodaan 52 s
Resoria tein mustalla 2 o 2 n 10 krs, jonka jälkeen 1 kierros kokonaan oikein. Tämän jälkeen aloitin kuvion, joka on neljälle jaollinen.

1. krs 3 mustaa 1 valkoinen, koko kierros
2. krs 1 valkoinen, 1 musta *3 valkoista, 1 musta*, jatka *-* kierros loppuun.
3 krs kokonaan valkoisella
4 krs 1 valkoinen, 1 musta *3 valk, 1 musta*, jatka *-* kierros loppuun
5 krs 3 mustaa, 1 valkoinen, koko kierros
6 krs kokonaan mustalla.

Jatketaan näin, kunnes varsi on halutun pituinen, punaisen 4 krs raidan voi tehdä haluamaasa kohtaan.
Tein kantapään vahvistettuna ja kavensin niin, että teräosassa on 48 silmukkaa. Päädyin tekemään teräosan kokonaan mustana, sillä se kävi mielestäni paremmin. Maku asioita, joten siellä voi myös jatkaa kuviolla samoin kuin varressa.
Kärkikavennuksen tein kuten aina joka puikolla per kierros kaventaen, mutta senkin voi tehdä miten itse haluaa.
Jostain kumman syystä alkoi tehdä mieli salmiakkia :)
Tilasin itselleni Niina Laitisen ensivuoden sukkakalenterin, tällä kertaa sähköpostiin josta tulostan ohjeet ja kalenterin sitten itse. Edellisen kalenterin sain joululahjaksi paperiversiona :)
Niina Laitiselta on ennen joulua ilmestynyt myös kirja Villasukkien vuosi. Odottelen, että kirja saapuu kirjastoon lainattavaksi (nimi on jo jonotuslistalla).
Tosi paljon on tullut mukavia ohjeita vastaan, osa FB-ryhmien osa nettiä muuten selaillen. Tämäkin vuosi vielä kulutetaan vanhoja varastoja pois, mutta ehkäpä muutaman uuden kerän ostan kaappiinkin jossain vaiheessa :)
Mukavaa, rentouttavaa, uusia oppimisia ja innostavan neulomisen täyteistä vuotta 2018!

Sukkia, sukkia

 Heips, Vielä ei ole ollut niin lämmintä, että patiolla olisi tarjennut neuloa. Takatalvi on tuonut tullessaan välillä räntää, vettä ja lunt...