24. Luukku

Hei,
Nii se on kuukaus vierähtäny tääl harjottelus ja mukavaa on ollu ja kaikenlaisii juttui tehty *tirsk*.
Ikävä iha tullee ku pittää lähtee takas Korvatunturille kouluun, vaik onha se ollu välil ikävä sinnekkii.
Mie ja Topias halutaan toivottaa oikee mukavaa, lämpöstä, maistuvaista jouluu teille kaikille, jotka ootte jaksaneet lukkee miu päiväkirjaa. Sekä tietyst mahottoman iloista uutta vuotta.
Eihä sitä tiiä millo myö taas seuraava kerra nähhää *tirsk*.

Tässä teille viel sellane pien joulusatu luettavaks. Sadun on kirjoittanut Hannele Huovi.

                                         Tonttu Tosi Pikkuinen
  

Tonttu tosi pikkuinen istui pöydän reunalla ja heilutteli jalkojaan. Hän odotti, että joku huomaisi hänet, sillä hän halusi kovasti leikkiä. Mutta kaikki touhusivat omiaan, sillä joulu oli tulossa.

-Kappas vain, sanoi joulupukki.

-Siinähän istuu itse Tosi Pikkuinen! Sinä voisit lukea minulle ääneen lasten toivomuskirjeitä, niin säästettäisiin vähän aikaa.

Joulupukilla oli kädessään paksu nippu kirjeitä, jotka hän oli juuri hakenut Korvatunturin postilaatikosta.

-Ai niin! Naurahti joulupukki. -Sinähän et osaa lukea. Olet vielä liian pieni.

Ja pukki meni menojaan ja tavaili mennessään kirjekuorista lasten nimiä ja osoitteita.

-Olisin minä osannut avata kuoret, supisi Tosi Pikkuinen itsekseen. Hän istui pöydän reunalla ja heilutteli jalkojaan. Pienet kulkuset hänen tossuissaan helisivät.
-Kappas vain, sanoi Taikina - Tonttu, ja läimäytti tuoksuvan piparkakkutaikinan aivan Tosi Pikkuisen viereen. -Siinähän on Tosi Pikkuinen aivan jouten. Ja Taikina - Tonttu työnsi kaulimen Tosi Pikkuisen syliin, mutta kaulin oli painava ja Tosi Pikkuiselle nousi vesi silmiin.

-Ai niin! Sanoi Taikina- Tonttu. -Sinä olet vielä liian pieni.

Taikina-tonttu otti kaulimen ja alkoi levitellä jauhoa pöydälle. Tosi Pikkuinen pyyhki vedet silmistä ja laskeutui pöydän jalkaa pitkin lattialle, sillä Taikina - Tonttu oli levitellyt pöydän täyteen peltejä, piparkakkumuotteja ja taikinakulhoja. Piparit ja tortut piti saada valmiiksi ennen joulupukin lähtöä.

-Olisin minä osannut ripotella jauhot, mutisi Tosi Pikkuinen ja oli pillahtamaisillaan itkuun. Hän mietti, oliko hän edes oikea tonttu. Joulu oli tulossa, mutta hän oli kaikkeen liian pieni.

Ovelta tuprahti kirpeää pakkasilmaa, kun tonttukaksoset Tuisku ja Huisku pyrähtivät tupaan ja alkoivat huiskia ja häärätä aivan vimmatusti. Tuisku työnteli hirmuista pölynimuria ja Huisku kiskoi perässään ämpäriä ja pesuharjaa. Kaksoset olivat kaataa alleen tonttu Tosi Pikkuisen.

-Oho! Sanoi Tuisku. -Hyvä ettet joutunut imuriin.

-Kappas vain, sanoi Huisku. -Siinähän on tonttu Tosi Pikkuinen aivan ilman työtä. Nyt voitkin auttaa meitä siivoamisessa.

Tosi Pikkuinen ilahtui, kun hän vihdoin sai jotain tekemistä. Hän tarttui ämpäriin, mutta ei jaksanut kantaa sitä. Hän tukki sormilla korvansa, sillä hän pelkäsi imurin ääntä.

-Ai niin! Sinä olet vielä liian pieni, sanoivat Huisku ja Tuisku ja pyyhälsivät eteenpäin. Tosi Pikkuinen jäi seisomaan keskelle lattiaa.

-Olisin minä osannut pyyhkiä pölyt, tuumi Tosi Pikkuinen ja tunsi itsensä niin yksinäiseksi ja onnettomaksi, ettei ikinä ennen. Hän huokasi ja lähti ulos.
Ulkona oli kirpeä pakkassää. Pohjoisen kaamos levitti ilmaan paksua sinistä hämärää. Tunturit kohosivat mustina ja lempeinä metsän takaa ja Tosi Pikkuinen kuuli, miten ketut ja riekot juttelivat tunturissa. Porojen suojasta tuikki valoa ja Tosi Pikkuinen päätti mennä poroja hoitamaan.
-Minäpä tuon teille jäkälää, sanoi Tosi Pikkuinen. Hän haki jokaiselle porolle jäkäläpalleron ja tarjoili ne pikkuisesta kämmenestään.
-Sepä oli herkkua! Sanoivat porot ja nuolivat tontun kättä. -Jäkälä on parasta, kun sen saa Tonttu Tosi Pikkuisen kämmeneltä.
Kun Tosi Pikkuinen tuli taas pihalle, kuu oli jo noussut tunturin takaa ja tähdet olivat kasvaneet suuremmiksi. Tuuli ajeli kimmeltäviä kiteitä pitkin hangen pintaa. Tiainen ja punatulkku kyyhöttivät tuulensuojassa aitan räystään alla ja Tosi Pikkuinen päätti hoitaa hieman lintujakin.
-Minäpä tuon teille jyviä, sanoi tonttu Tosi Pikkuinen. Hän meni aittaan ja haki kummallekin pari pikkuista jyvää ja tarjoili ne pikkuisesta kämmenestään.
-Sepä oli herkkua! Sanoivat linnut. -Parhaat jyvät saa tonttu Tosi Pikkuisen kämmeneltä.
Tosi Pikkuinen mietti, mihin hän voisi mennä, ettei olisi kenenkään tiellä. Miettiessään hän oli kävellyt kellarin ovelle.
Hän avasi oven, sytytti valon ja asteli portaat alas kellariin. Hyllyjen alla, mehupullojen ja hillojen alapuolella, nukkui satamäärin pieniä toukkia talvikoteloissaan. Joulupukin kesäperhoset vetelivät siellä uniaan, jokunen siili torkkui lehtipeitteen alla ja muutama käärmekin oli kerällä talviuntaan nukkumassa. Tonttu Tosi Pikkuinen päätti hoivata vielä hieman toukkiakin. Hän nosteli perhostoukkien pudonneet peitteet ja kohenteli siilien kahisevat untuvatäkit.
Mutta kun Tosi Pikkuinen tuli pihalle, hän pelästyi. Ulkona oli hirmuinen huuto ja meteli. Tontut juoksivat hädissään pitkin Korvatunturin pihaa, huutelivat ja kurkkivat sisään joka ikkunasta ja ovesta.

-Tosiii! Tosiii! Kaikui jokaisen tunturin kupeesta. Joulupukki seisoi portaalla huolestuneen näköisenä. Mutta Joulumuori seurasi Tosi Pikkuisen tossunjälkiä ja juoksi hengästyneenä pienen tontun luo. Ja tonttu Tosi Pikkuinen juoksi suoraan Joulumuorin syliin. Naurun ja itkun lomassa hän nikotteli kummallisen kysymyksen: -Olenko minä oikea tonttu?

-Miten niin? Ihmetteli Joulumuori ja pyyhki kyyneleet tonttu Tosi Pikkuisen poskilta. Muorin kämmen tuntui lämpöiseltä ja hyvin pehmeältä. -Totta kai sinä olet oikea tonttu!
-Minä olen kaikkeen liian pieni, kuiskasi Tosi Pikkuinen.
Silloin Joulumuori kietoi pienen tontun villatakkinsa sisään ja sanoi hyvin vakavasti:
-Sinä jos kuka olet oikea tonttu. Sinä olet iloinen. Sinä osaat leikkiä. Ja sinulla on hellä ja auttavainen mieli.
Tosi Pikkuinen hymyili ja kietoi kätensä Joulumuorin kaulaan. Sitten hän antoi suukon muorin poskelle.
-Ja sinä osaat rakastaa, kuiskasi Joulumuori, mutta sitä ei kuullut kukaan muu kuin tonttu Tosi Pikkuinen, joka istui Joulumuorin sylissä.

Vihtori ja Topias